Miten paljon annetaan yhden ihmisen kannettavaksi? Saako jokainen vain sen verran kun jaksaa kantaa? En usko, en minä ainakaan jaksa. Luovuttaisin mielihyvin osan jollekin muulle. Valitettavasti niin ei voi tehdä, joten on vain kestettävä. Ja jaksettava.

Elämä on joskus niin epäreilua, etten jaksa ymmärtää. Kaikella on kai tarkoituksensa, mutta silti usein mietin, että MIKSI. Miksi näin piti käydä? Miksei annettu edes mahdollisuutta? Miksi kaikki on niin epäoikeudenmukaista ja julmaa?

En minä itseäni sure, mutta suren kaikkia niitä, jotka joutuvat tämän epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi.

Miksi?

Elämäni on umpikuja. En jaksa enää. En_jaksa_enää. Piste. Loppu.

Joskus kauan, kauan, kauan sitten luulin, että joku rakasti minua. Olin väärässä. Kauan sitten toivoin enää, että joku rakastaisi minua. Nyt en toivo enää. Olen liian väsynyt toivomaan yhtään mitään. Olen myös liian väsynyt haluamaan mitään järkevää. Haluan kuolla. En halua apua, en halua rakkautta, en halua mainetta enkä kunniaa. Haluan kuolla. Se siitä.

Mutta kun ei oikein kehtaisi koko päivää nukkua. Nykyään nukkuisin mielelläni koko ajan, jos se vaan olisi yleisesti hyväksyttävää eikä olisi mitään velvollisuuksia ulkomaailmalle, kuten duunissa käynti. Olen aivan ylirasittunut, en jaksa tehdä enää oikeastaan mitään. Nytkin olen haukotellut ehkä kolme kertaa viimeisen minuutin aikana. Ei vaan jaksa niin ei jaksa.

Huono omatunto kolkuttaa hevosen takia, en jaksa tehdä senkään kanssa mitään. Mutta pakko sitä on aina käydä hoitamassa ja vähän liikuttamassa, vaikka kaikki on yhtä tuskaa kun EN_VAAN_JAKSA. Oli myös mukava kuulla, että minusta puhutaan paskaa selän takana tallilla, koska hoidan hevoseni huonosti ja liikutan sitä liian vähän. Ihan kuin ei olisi muutakin stressiä jo ihan tarpeeksi. Taidan käydä sanomassa niille, että tervetuloa liikuttamaan hevostani, minä en enää jaksa. Tallitöitäkään ei huvita tehdä vaikka siitä palkkaa saakin kun aina saa kuulla jälkikäteen mutkan kautta haukut, että mikä nyt meni taas väärin. Milloin olen liian hidas, milloin liian nopea, heinää on aina väärä määrä ja loimet väärin laitettu ja kaikki muutenkin päin persettä. Ei kauheasti hotsita kun puolen tunnin varoitusajalla menee duuniin ettei hevoset jää ilman ruokaa ja sitten saa kuulla pelkkää paskaa selän takana ja joskus harvoin päin naamaakin. Ei ole oikein sen arvoista.

1. Älä koskaan luota kehenkään.

Taas löysin itseni miettimästä sitä vaihtoehtoa, että myisin hevoseni pois. Se ansaitsee niin paljon enemmän kuin mitä minä pystyn sille antamaan. Joskus kauan sitten luin koulukirjasta jonkun filosofin sanoman virkkeen: "Hyvää ei ole se, mitä haluamme vaan se, mikä on oikein." Haluaisin pitää hevoseni, mutta tiedän, ettei se olisi oikein. Tiedän, että hevonen olisi onnellisempi jossain muualla ja se menee minulla turhaan hukkaan. Siitä olisi vaikka mihin, ja minä vaan taluttelen sitä maastossa (ja pitää muistaa, että koirat ovat taluttelua varten, hevoset liikutetaan ratsastaen, kuten minulle on sanottu) eikä se pääse toteuttamaan lahjojaan. Olen yrittänyt parhaani, mutta silti huono omatunto soimaa koko ajan. Ei minusta ollutkaan tähän, haukkasin liian ison palan kerralla.

Rakastan hevostani ja siksi haluan sille parasta. Juuri selasin ostoilmoituksia, mutta ei kukaan taida haluta tuollaista hevosta. Se ei ole automaatti, jolla voi köpötellä maastossa pitkin ohjin ja esittää piffit ja paffit sormia napsauttamalla. Siksi olen myös miettinyt sitä, että päästäisin sen vihreämmille laitumille. Siellä kukaan ei enää löisi sitä eikä potkisi sitä kannuksilla vain siksi, ettei se ymmärrä mitä siltä pyydetään. Tunnetustihan suurinta rakkautta on osata päästää irti... Mutta tuntuu, että olisi väärin tappaa hevonen vain siksi, etten löydä sille uutta kotia ja etten itse osaa hoitaa sitä. Vaikka ei kai hevonen osaa surra menetettyä elämäänsä.

Tämä on taas tällaista ajatustenvirtaa, viime yönä tuli taas otettua yliannostus unilääkkeitä ja pää on vieläkin sekaisin. Tekisi mieli vain mennä peiton alle ja jäädä sinne. En oikeasti enää tiedä, mitä tekisin tuon hevosen tai oman elämäni kanssa. En vaan enää jaksa.